050 548 3210

Mimi ja Poppis luennoi


Mä en kiusaa - kiusaaminen on noloa teeman mukaisesti kiusaamisen vastaisia luentoja. Aiheena kiusaamisen lähtökohdat ja syyt.

Stop kollektiiviselle kiusaamiselle luento!

Poppis ja minä saavumme paikalle kutsusta MiminTalli Oy:n ja Mä en kiusaa – kiusaaminen on noloa” kampanjan mukaisesti luennoimaan ja
keskustelemaan kiusaamisesta. Mutta mepä ei puhuta niinkään siitä itse kiusaamisesta vaan siitä mikä meidät saa sitä tekemään. Siltikin vaikka omassa mielessämme ei
edes käy sellainen asia että minä olen kiusaaja tai miksi minua sellaisesta syytetään. Luennolla pyritään asiasta saamaan aikaiseksi positiivinen
keskustelu ilman sormella osoittamisia tai syytöksiä, rakentavasti.

Usein keskusteluihin nostetaan koulu- tai työpaikkakiusaaminen, mutta niistä itse syistä keskusteleminen unohtuu voimakkaiden tunnekuohujen saatellessa meidän
reagointia tai mielialojamme tekojen johdosta. Lähes jokainen meistä on syyllistynyt tai syyllistyy kiusaamiseen aika-ajoittain. Miksi? Miksi minä
ajattelen olevani parempi tai huonompi kuin joku toinen? Miksi minua ärsyttää ja suututtaa joku ihminen tai toiminta niin voimakkaasti että saatan joko sanallisesti
tai fyysisesti toista ihmistä tai tahoa vahingoittaa? Miksi toimin vastoin omia periaatteitani? Tai vieläkin pahempi; ”MINÄ en kiusaa, mutta tuo tuossa on
ärsyttävä ja nyt sitä pitää dissata koska se nyt vaan on jotain”.


Suomessa ja varsinkin pienillä paikkakunnilla tai erilaisissa yhteisöissä vallitsee voimakas vaikenemisen kulttuuri. Halutaan näyttää ulospäin menestyneeltä ja onnistuneelta, ”Hei, katsokaa kuinka hienosti meillä menee” ja samaan aikaan sisällä vallitsee paha olo, tehdään ja ajatellaan vääriä asioita ja pidetään sitä ns. oikeutena. Kollektiivinen muiden ihmisten tai toimintojen vähättely ei rajoitu yksilöihin tai johonkin tiettyyn aatteeseen, uskontoon, ideologiaan tai järjestöön vaan se on mukana meidän
kaikessa toiminnassa jo aikaisemmilta sukupolvilta perittynä. Tämä kierre on saatava katkaistua ja siihen pystyvät ainoastaan sellaiset tahot jotka
kykenevät aidon rehellisesti tutkailemaan omaa perimäänsä ja sieltä annettuja arvoja – niin hyviä kuin huonompiakin sekä tietoisesti pyrkimällä muuttamaan
omia ja lähiympäristön toimintatapoja. On tärkeää että erilaisissa yhteisöissä väärinymmärretyt tai kaltoin kohdelluksi joutuneet tulevat aidosti kuulluksi. Usein heidän ympärillään
”muuri” sulkeutuu, ihminen eristetään ja kaikki pahat teot kielletään sekä pyritään osoittamaan tämän vääryyttä kärsinyt hulluksi tai muutoin jotenkin vajavaiseksi. Sellaisesta kärsineitä ja kipuilevia ihmisiä on meillä satoja tuhansia.

Olen kiertänyt vahvasti uskonnollisissa ja sen myötä täydellisen kahtia jakautuneissa pitäjissä aikoinaan kouluttamassa, meillä on paljon varsinkin rannikoilla äidinkielen perusteella jakautuneita kuntia. Ja siihen samaan vielä jos lisätään ne voimakkaan uskonnolliset yhteisöt, niin siinähän se soppa onkin sitten valmis – kukaan ei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, eikä kenenkään yritystä tueta asioinneilla koska ”ne on sitä taikka tätä”! Monet monet pienet pitäjät niinikään ovat vahvasti leiriytyneitä.
Siellä taustalla ei enää vaikutakaan välttämättä uskonto vaan syyt voivat olla huomattavasti monisyisemmät. Joku suku joskus ammoisina aikoina on
tehnyt
jotakin ja sitten kauna kulkee matkassa vuosisatoja. Henkilökemiat, pelko jonkin asian menettämisestä, kateus jne.

Luennolla kerron hieman omasta elämästäni omituisesti kiusattuna perheenjäsenenä sekä kokemuksista erilaisten yhteisöjen tai järjestöjen toimintatavoissa, mutta ennen kaikkea haluan auttaa ihmisiä tutkimaan omaa elinpiiriään ja miettimään miten sitä voisi muuttaa paremmaksi. Ja kuinka voisimme oppia kunnioittamaan, hyväksymään ja tulemaan toimeen muiden kanssa. Siltikin vaikka ehkä arvomaailmamme ovat täysin erilaiset. Luento ei ole syyttelyä vaan tervehdyttämiskertomus.

Paras ystäväni ja hyvinvointivalmentajani Poppis lähtee mielellään mukaan jos suinkin vain mahdollista tilaajan puolesta. Samalla haastetaan kaikki MiminTalli Oy:n artistit ja esiintyjät mukaan sekä kaikki jotka tuntevat asian omakseen!

-Mimi-


Yritystilaisuudet - Hyvinvointipäivät - Yksityistilaisuudet - Tapahtumat ja seminaarit- Yläkoulut ja opiskelupaikat 


Myynti ja tiedustelut:

puh 050-548 3210, mimi@mimintalli.com