050 548 3210
POLA IVANKA SHOW He’s a Lady - POLA IVANKA FLOOR SHOW & BILEBÄNDI - POLA IVANKA SHOW verkossa
LAVALLA Mika Tepsa
BIISIT Omia & covereita
PIANISTI ja/tai taustanauhat
tai
ORKESTERI Kvartetti
Pola Ivanka on vuosikymmenien aikana esiintynyt lukuisissa pikkujouluissa ja tapahtumissa. Yleisöt ovat järjestäin nousseet taputtamaan tähdelle seisaaltaan vaatien encorea. Odotettavissa on ainutkertainen kahden tunnin the best of He’s a Lady! -ilta, joka kuljettaa energisesti läpi vuosikymmenten, musiikin siivittämänä. Illan aikana kuullaan poppia, iskelmää, chansonia, rockia ja High-Energyä – luonnollisesti tähden omalla vahvalla livelaululla – Leideistä Lavoilla Jacques Breliin ja Sirkka-Liisa Sassiin… Kokonaisuus on viihdyttävää ja tunnelmallista juhlakauden tykitystä, tähtisadetta ja glamouria. Iloisen illan huumorissa ja pyörremyrskyssä vilahtelee legendaarisia letkautuksia meiltä ja maailmalta.
*
Mika Tepsa on kietoutunut alter egonsa Polan pauloihin jo aikaa sitten.
Vaikka Tepsa laulaakin sävelmät omalla nimellään, niin aina vaan on kuitenkin luvassa Polan glamouria. Strutsinsulkia ja paljettilaahuksia on edelleen tiedossa.
Illan välispiikkien pyörremyrskyssä vilahtelee legendaarisia letkautuksia meiltä sekä muualta maailmasta, ja kaikki liittyy Polaan. Vai Mikaan? Ja kun show-meiningillä mennään, niin Mika lyö lauteille omien laulujensa lippaan. Kuullaan illassa myös tuttuja biisejä aikuisen naisen pauloissa. Live-bändi tai pianisti tykittää kaiken aikaa solistin tueksi.
Tunnelma on runsasta, rönsyilevää ja rehevää, niin kuin Tepsa itsekin Polan takana! Luvassa on raikas ja räväkkä meno, jonka takaa suomalaisen drag-viihteen itse laulava artisti.
POLA IVANKA SHOW VERKOSSA
TILAAJAN VALITSEMALLA ALUSTALLA - TILAAJA VASTAA STRIIMAUKSESTA
Verkkoesityksen kesto sovittavissa esim. 10-40min
Mikäli tilaaja haluaa, voidaan toteuttaa esim. 10-15min tervehdys-show esim. Zoomissa,
joilloin toteutus on kevyesti konferenssikaiuttimella.
Yksityistilaisuudet - yritystilaisuudet - ravintolat - tapahtumat - show & diner
Keikkamyynti ja tiedustelut:
puh 050-548 3210, mimi@mimintalli.com