Tomi haustola

 Siisti stand up-koomikko naurutakuulla

 

Stand up -koomikko Tomi Haustola on Helsinkiin kotiutunut pikkukaupungin kasvatti, joka kertoo ajatuksiaan, havaintojaan ja kokemuksiaan vahvasti eläytyen.

 

Tietotekniikan diplomi-insinööristä puhkeaa lavalla sponttaani ja energinen esiintyjä, jonkaimprovisaatiokyky ja rohkeus olla aidosti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa varmistavat että katsojat viihtyvät heti ensiminuutista lähtien. Tomi on tuttu TV:stä YLEn Nauruntasapaino sekä Nelosen Stand up! -ohjelmista. Tämän lisäksi Tomi on Venlalla palkitun Noin Viikon Uutiset -komediaohjelman käsikirjoittaja.

 

Tomi Haustola räätälöi aina esityksen tilaisuuden ja yleisön mukaiseksi. Hän tekee taustatyötä ja rakentaa esityksen omaksi kokonaisuudekseen. Näin saadaan lopputuloksesta mahdollisimman viihdyttävä ja omanlaisensa.

 

Esitys ei ole vain valmiiksi opeteltuja juttuja - Tomi on läsnä ja tekee hetkestä yhteisen vuorovaikutuksella ja sponttaanilla reagoinnilla. Show on ainutlaatuinen kokemus sekä esiintyjälle että yleisölle. Ei kuitenkaan tarvitse jännittää, kaikki improvisaatio on leikkisää, eikä ketään "roastata" ilkeästi. Esitys rakennetaan lähtökohtaisesti niin, ettei se sisällä törkeitä alapääjuttuja tai tarpeetonta kiroilua. Näin se sopii kaikkiin tilaisuuksiin kuten yritysjuhliin, häihin tai vaikkapa syntymäpäiville yksityistilaisuuksiin.

 

Esitys on siis kaikille sopiva ja hyvässä hengessä tehty. Eli v:t eivät lennä, vaikka esityksestä toki löytyy särmää.

 

Kuvat: Juhani Nevalainen

 

Pyydä tarjous!

Yksityistilaisuudet - yritystilaisuudet - ravintolat - tapahtumat - etäkeikat 

Myynti ja tiedustelut:

puh 050-548 3210, mimi@mimintalli.com